Apua, hampaita! Hyvästi yöunet?

Huh mitä touhua on tuo hampaiden tekeminen. Tyypillä oli ennen joulua meneillään projekti, jossa ainakin neljä uutta poski- tai kulmahammasta puhkesi muutaman viikon sisään. Eipä käynyt kateeksi! Nyt ollaan taas viime viikot jatkettu samansuuntaista projektia, ja kovin monia ei enää puutu täydestä hammasrivistöstä. Onneksi, koska hyvin nukuttuja öitä, viikkoja(!) ja kuukausia(?!) jo kaipaillaan saapuviksi.

Ensimmäiset kaksi etuhammasta silloin alle puolivuotiaana ilmestyivät kuin varkain, ilman mitään havaittavia oireita. No kuolaa tietysti valui, mutta niin oli valunut jo kahden kuukauden iästä saakka (mistä ei siis voi päätellä yhtään mitään)... Toiset kaksi olivat jo pikkuisen itkettävämmät, ja niitä seuraavia neljää kiukuttiin jo vähän enemmän.

Flunssa tai ainakin nuha on kuulunut hampaiden puhkeamiseen joka kerta, ja sitä kestää pitkään. Silloin voi huvittaa itseään lueskelemalla keskustelupalstojen kauhistelua valuvanenäisistä taaperoista kerhoissa ja muskareissa. Emme olisi vuoteen tainneet päästä käymään missään, jos joka nuhasta oltaisiin kotiin jääty!

Mutta pitihän se arvata, että etuhampaiden puhkeaminen oli lastenleikkiä kulma- ja poskihampaisiin verrattuna. Kun joskus aiemmin uutisoin, että 7 kk ikäinen Tyyppimme nukkui ensimmäisiä kertoja kokonaisia öitään, niin ne eivät olleet suinkaan viimeisiä kertoja, mutta kuuluivat aika harvojen öiden joukkoon tähänastisessa perhe-elämässämme.

Onneksi unirytmi ehti muuten vakiintua joskus vuoden iässä, mikä sinänsä helpotti jo paljon. Nyt siis ainoastaan saatetaan kyllä heräillä useita kertoja yössä itkeskelemään, mutta silti voi periaatteessa luottaa siihen, että lapsonen jatkaa unosiaan itkujen välissä. Jos nukkumisesta ei meinaa tulla mitään, on tietysti annettu särkylääkettä kipua helpottamaan. Joskus öinen ylimääräinen puuhastelu herättää kuitenkin kunnolla ja lääkkeenannon jälkeen valvoskellaan toista tuntia unista vain haaveillen.

Yksivuotiaamme oppi muuten nukahtamaan sänkyyn, jeee, voidaan myös unirintamalta näin jälkijunassa vihdoin todeta! Meillähän oli vauhdikkaan pojan kanssa todella pitkään se tilanne, että häntä oli vauvaiässä aivan turha laskea sänkyyn nukuttamistarkoituksessa. Unikouluja silloin pohdittiin, mutta uskon, että oli oikea ratkaisu olla pakottamatta vauvaa väkisin uuteen nukahtamistapaan. Ei olisi ollut sydäntä huudattaa. Unta vastaan taisteleminen oli vähentynyt roimasti, ja aika oli kypsempi tuolloin.