Päivän Helsingin
Sanomissa oli artikkeli, jossa tuotiin esille, kuinka yksinäisyys on monelle
vanhemmalle haaste, ja kuinka leikkipuistoissa luodut suhteet muihin vanhempiin
jäävät usein pinnalliselle tasolle. Artikkeli kolahti ajankohtaisuudellaan,
sillä juuri eilen olin raapustellut tuntemuksiani aiheesta eräälle ystävälle,
joka vastaukseksi linkkasi tuon jutun. Juttu toi lohtua siihen, että yksinäisyydessäkään
siis emme ole yksin.
Äitiyslomasta
haaveilevan ruusunpunaisissa kuvitelmissa siinteli ehkä ihanteellinen
lattemammaelämä, jossa pyöritään kaupungilla kahviloissa, ostoksilla ja
harrastuksissa, Vapaalla Vailla Velvoitteita (sen ihanan, rauhaisasti vaunuissa
nukkuvan vauvan hoitamista lukuunottamatta). Taka-alalla kyllä kolkutteli
varovainen aavistus, että totuus voisi olla toisenlainen, ja että vähissä lienevät
ne tutut muut mammat, joiden kanssa päivisin voi viettää aikaa.
Ostokset, kahvilat ja
se ihana vapaa-aika ovat vain puoli totuutta (no, vapaa-ajan olemassaolo ehkä
neljäsosa totuutta…). Iso osa perhevapaalla olevan päivistä saattaa varsinkin
aluksi kulua yksin eli kaksin vauvan kanssa kotona, mikäli ei sitten ole joku
ystävistä sattunut pallomahautumaan samaan aikaan.
Mikä olisikaan parempaa:
Läheisen ja lähellä asuvan vanhan äitiystävän kanssa voisi kahvitella vaikka
joka päivä jommankumman kotona ja jutella niitä näitä niistä tavallisista
asioista, kuten työstä, opinnoista, muista ystävistä ja perheestä, menneestä ja
tulevasta. Yhteisistä, molempia kiinnostavista jutuista, joista on puhuttu
ennenkin ja joista tullaan puhumaan jatkossakin.
Tuntemattomien
mammakavereiden kanssa sen sijaan on tunnusteltava maaperää. Havainnoitava, kuka
on kenenkinlainen, arvoista, kiinnostuksen kohteista ja maailmankatsomuksesta
lähtien, varovasti vieraalle avautuen tai avautumatta jättäen, miten nyt kukin sattuu
valitsemaan. Jotkut eivät anna itsestään juuri mitään ja jotkut vähän
liikaakin. Isommassa joukkiossa oikea tutustuminen voi olla hankalaa
sosiaalisemmallekin äitihenkilölle. Äitiydessä yksi vaikeimmista kohdattavista
asioista on se, että jokaisella tuntuu olevan vanhempana toimimisesta, vauvan
ruokkimisesta, imetyksestä soseista vaipoista ynnä muista jokin mielipide, ja
uuden ihmisen kanssa voi olla hankalaa päästä jutun alkuun, jos omia ajatuksia
ei uskalla tuoda esille tai uskaltaa, mutta edustaa vahvasti jotain suuntausta.
Joskus yhteistä on
ainoastaan vauva. Kun on tottunut tutustumaan ihmisiin omana itsenään, on
hämmentävää, kun uudessa äidin roolissa yhtäkkiä joutuukin tilanteisiin, joissa
tutustutaan ihmisiin vauvan X äitinä. Se, mitä teen nyt suhteessa lapseeni, ja
mitä lapseni tekee ja miten hän kehittyy, onkin yhtäkkiä kaiken keskiössä. Toista
ei välttämättä kiinnostakaan se, kuka olen, mistä olen tullut, mitä aiemmin
tehnyt, opiskellut ja missä työskennellyt – toisin kuin monissa muissa
tilanteissa, joissa elämän aikana tutustutaan muihin ja ryhdytään viettämään
aikaa heidän kanssaan.
Erilaisilla ihmisillä
on erilaisia motiiveja mennä mukaan tapahtumiin, joissa tapaa muita äitejä.
Joillakin tavoitteena voi olla vain saada jotain sisältöä päiviin ja nähdä
toisia samassa tilanteessa olevia, kun taas toisilla tavoitteena on
syvällisempi tutustuminen ja jopa ystävyyssuhteiden luominen sellaisen
mahdollisuuden kohdalle sattuessa.
Parhaimmillaan
äitikavereista saa päiviin iloa ja voimaa. Usein näin on, kun pystyy jakamaan
kokemuksia ja kuulemaan, miten muilla menee. Joskus taas äitiyden kautta
saatuihin tuttaviin on hankala saada luotua yhteyttä ja olo on ulkopuolinen.
Silloin yhteydenpito mammakavereihin voi väsyttää, ja yksinäisyys tuntuukin vain
lisääntyvän.
Lopulta on todettava, että edes jonkinlaisen sosiaalisen ympyrän,
vaikkakin pinnallisemman, hankkiminen ja ylläpitäminen on silti parempi kuin
neljän seinän sisälle jääminen. Vaikka kynnys vauvakerhoihin menemiseen ja
hiekkalaatikoilla jutusteluun on esimerkiksi itselläni aika korkealla, teen
parhaani sen ylittämiseksi edes silloin tällöin. Päivät kun juttelee vauvalle soseista, helistimistä ja
vaipanvaihdosta, kaipaa välillä kipeästikin aikuista kaveria ja juttuseuraa. Suurimman osan "huonoista päivistä" olen viettänyt yksin, suurimman osan "hyvistä päivistä" mammakavereiden, niiden tuntemattomampienkin, seurassa.
Kuinka sinä olet
kokenut tutustumisen perhekerhoissa, vauvaharrastuksissa tai hiekkalaatikoilla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti