Vauva ja kissat perheessä

Meillä on kissakoti. Nuo kaksi hurmaavaa hurisijaa ovat kuuluneet perheeseen iät ja ajat, ehkä 6 vuoden ajan ennen vauvaa. Kun kerroimme tulevasta vauvasta, alkoi ympäriltä kuulua kertomuksia, kuinka monet kissanomistajat ovat luopuneet kissoistaan ennen vauvan syntymää. Meistä ajatus kuulosti kummalliselta, vaikka on tietysti ymmärrettävää olla huolissaan vauvan turvallisuudesta.  

Riippuu täysin kissan luonteesta, millaisen vastaanoton vauva saa. Meidän kissoillamme oli joitakin harvoja kokemuksia lapsista, ja enimmäkseen ne suhtautuivat naperoihin hieman varauksella piiloon kipitellen (innostunut kiljunta ja kirmaaminen katteja kohti varmaan osasyynä tähän). Jos kissat olisivat olleet tiettävästi aggressiivisia, olisimme varmaan tehneet erilaisen ratkaisun. 

Kissa A on lempeäluonteinen vanhempi herra, pehmoturkki ja purisija, joka pitää huolta pienemmistään. Hän on luonteeltaan ja liikkeissään rauhallinen, mutta ujonpuoleinen, ja nuuskuttelee varovaisesti mutta kiinnostuneena uusia tuttavuuksia. 

Kissa B on utelias mutta mustasukkainen luonne, ikuinen äidin pikkupoika, joka saapui hoiviimme vähän liian nuorena ja otti minut kuin emokseen. Hän kiihtyy nollasta sataan sekunneissa, on vauhdikas leikeissään ja nopea napauttamaan kynsillään, jos kokee tulleensa häirityksi. Arvasimme etukäteen, että vauva voisi olla kovempi pala kissa B:lle. 

Ensimmäisinä päivinä ja viikkoina kissa B hiippaili pitkin asuntoamme matalana, kuin vaanien. Hän saattoi hetkessä ilmestyä äänettömästi sohvannurkassa nukkuvan vauvan lähelle ja nuuhkia epäileväisenä, välillä vähän koittaa tassullakin pikkuisen käsivartta kulmat kurtussa. Kissa A sen sijaan saattoi kyllä tulla lähelle nuuhkimaan, mutta teki sen varoen ja ystävällismielisesti. Joskus hän käpertyi kerälle vauvan lähistölle sohvan selkänojalle nukkumaan ja kehräämään, kuin pienen unta valvoen ja suojellen. 

Kissoilla on käsittämätön tarve tunkea istumaan kaikkiin vauvatarvikkeisiin, ja ne leikkivät välillä lattialle jääneillä vauvan leluilla, jotka saavat pyykkituomion. Erityisesti vaunukoppa mutta myös sitteri, syöttötuoli, hoitolaukku, potta ja pinnasänky houkuttelevat katteja päiväunille tai muuten vaan kököttämään.  

 
Juttuja, joita piti ottaa huomioon kissakodissa pienen vauvan kanssa:

- Ensimmäisen viikon jälkeen päätimme antaa kissat muutamaksi viikoksi hoitoon tuttuun paikkaan. Vastasyntyneessä on paljon huolehdittavaa, ja on kuluttavaa samalla vahtia kissojen toimintaa, kun itsekin tarvitsee lepoa.

- Vauvan sänky sijoitettiin kissoilta kiellettyyn makuuhuoneeseen ja oveen hankimme hidastimen, jotta ilma kiertäisi, mutta kissat eivät saisi ovea auki työntämällä. Mietinnässä oli myös hakanen, mutta se olisi ollut hankalampi toteuttaa siten, että oven saa sujuvasti avattua molemmilta puolilta.

- Kun vauva nukkui olohuoneessa tai vaunuissa, vahdimme herkeämättä, ettei kissa saavu paikalle. Tästä huolimatta kissan onnistui ainakin kertaalleen hypätä vaunuihin vauvan siellä nukkuessa, joten huoli ei ollut turha. Pelotti, että katti menisi pienen vauvan päälle makaamaan. 

Vauva-aika on niin lyhyt, että sen vuoksi maukuvista perheenjäsenistä luopuminen ei käynyt mielessäkään. Lyhyt väliaikaishoito oli kuitenkin kullanarvoista; Kun kissat palasivat hoidosta, suhtautuivat ne jo paljon rauhallisemmin tilanteeseen. On tietysti totta, että ensimmäisten kolmen kuukauden aikana kaikki muu paitsi pieni vauva jäi elämässä sivuosaan.

Välissä oli melko pitkä aika, kun vauva ei paljoa kiinnostanut katteja, joten yhteiselo helpottui. Tyyppi itse huomasi kissojen olemassaolon vasta 3 kk ikäisenä, sitä ennen katse ei kohdistunut kissoihin lainkaan. Kun vauva lähti konttaamaan ja ryhtyi "nelijalkaiseksi", kissat alkoivat katsella vähän eri tavalla Tyypin perään, mutta useimmiten hipsivät karkuun pienten käsien kurotellessa kohti. 

Nyt on meneillään molemminpuolisen kiinnostuksen vaihe: Tyyppi konttailee kisujen perässä hymy naamallaan ja kisut tulevat usein itsekin lähelle uteliaina. Välillä Tyyppi hihkuu innoissaan, kun löytää sohvalla nukkuvan kissan ja kurottelun seurauksena katti napauttaa tassullaan sormille... Näyttäisi, että kisut ehkä tajuavat että kyseessä on pikkuinen, eivätkä käytä kynsiä. 

On kiva nähdä, kuinka lapsi oppii elämään lemmikkien kanssa turhia pelkäämättä ja siten myös arvostamaan eläimiä ja luontoa. Nyt ollaan jo opeteltu (ja vähän opittukin) kissojen silittämistä nätisti, ei enää sillä sormet haralleen ja tiukka nyrkkiote turkista -tekniikalla...